Jarin blogi

[johannakukka]

https://yle.fi/radio/ylepuhe/tulokset_t ... an/8023522


Tulokset tulevat toipumisesta. Addiktina tiedän tämän

Ystäväni, sinä kärsit addiktiosairaudesta. Jos et näivety omasta riippuvuudestasi, maksat elämääsi kuuluvan ihmisen addiktiosta. Ja jos sinä tai yksikään läheisesi ei muka ole addikti, te pyhimykset maksatte kestämättömän hinnan veroina ja yhteiskunnallisena ahdistuksena addiktiosairauksista keskuudessamme.

Elämän kulkua ohjaa ihmisen suhde valtaan ja mielihyvään.

Valitettavasti tämä ei ole koko tarina. Ihminen ei ole yksin kykenevä luomaan tervettä, elämää palvelevaa suhdetta valtaan ja mielihyvään. Aina ei ole siunattu turvallisilla läheis- ja lähimmäissuhteilla, joilla myös epäsuotuisa perimä pidetään aisoissa. Usein suhde valtaan ja nautintoon päätetään ihmisen itsensä puolesta ylisukupolvisella, yhteiskuntaluokan, julkiseen keskustelun tai kulttuurin tasolla.

Keskitytään salaisuuksista saastaisimpaan: sinun ja minun epäterveeseen kiintymyssuhteeseen eli itse addiktioon. Toden totta, me olemme yhtä sairaita kuin salaisuutemme.

Addiktio liittyy valtaan. Sananmukaisesti se tarkoittaa vallan menettämistä.

Alussa sinulla ja minulla oli hetken aikaa kaikki valta. Tarpeisiimme vastattiin. Vanhempiemme hoivavietillä lapselle tuotettiin illuusio rakkaudesta, jolla ei ollut hintaa eikä ehtoja. Sait huomiota ja huolenpitoa riippumatta siitä, jokelsitko vai kitisitkö, hymyilitkö vai irvistitkö.

Kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. Osa oppi kauan ennen aikojaan, että maailman laki ei olekaan rakkaus vaan kaupankäynti. Me muut opimme tämän totuuden, kun oli aika sosiaalistaa meidät liittämällä rakkauteen hintalappu.

Elämässä on kärsimystä. Minä en riitä. En myöskään aina kelpaa, en varsinkaan silloin, kun se olisi ollut tärkeintä. Ehkä minua ei voi rakastaa lähtökohtaisesti, vaan helpotus, hyvä tahto ja rakkaus onkin ansaittava. Koska minä en riitä, enkä kelpaa, eikä minua voi rakastaa, mutta rakkauden korvike on kuitenkin jotenkin hankittava, elämäni alkaa myrkyttyä salaisuuksista ja häpeästä.

Näin meidät pakkosopeutettiin todellisuuteen, jossa kanssakäyminen toisten kanssa ja kaikenlaisten pyrkimysten ilmaisu ovat tosiasiallisesti valtataistelua.

Ihminen on siis valtaherkkä, hierarkkinen laumaeläin, jonka keskeisin elämänkokemus käpertyy vallan ja häpeän ympärille. Tämä aiheuttaa kärsimystä eli stressikuormaa niin fyysisesti, sosiaalisesti, mentaalisesti kuin moraalisestikin.

Elämässä kärsimystä lievitetään mielihyvällä.

Oli näkökulma sitten biologia, kehityspsykologia, antropologia tai sosiologia, vaikuttaa selvältä, että me tarvitsemme mielihyvää jossakin muodossa, jotta jaksaisimme jatkaa olemassaoloamme.

Jossakin vaiheessa nautinnot ajavat ilon ulos elämästä.

Addiktiossa on kyse sairaalloisesta kiintymyssuhteesta mielihyvään. Mitä enemmän elämässä on stressiä, sitä varmemmin jonkin mielihyvän lähteistä muuttuu myrkylliseksi.

Ehdollistavan altistumisen myötä me tuhoamme voimakkailla tunnekokemuksilla mielihyväkeskuksemme, kunnes elämästä katoaa muu mielihyvä kuin riippuvuussairauden kuumeinen nautinto. Paluuta täydelliseen terveyteen ei ole. Pian yhdeksän vuotta elämää raittiina rakastanut alkoholisti-veljeni Marko Kulmala ilmaisee tämän näin: liuottamalla tuorekurkusta voi tehdä suolakurkun, mutta mikään huuhtelu ei tee suolakurkusta enää tuorekurkkua.

Kaikissa addiktoissa on kyse ohikiitävästä vallan kokemuksesta. Peliriippuvainen, alkoholisti, somenarkkari, organisaatiokiipijä, pornoilija, työhullu, menestyksen palvoja, syömishäiriöinen, shoppailija, vihamunkki, läheisriippuvainen, kamanisti, rahafetissin palvelija hakevat hetkeä, jolloin kaikki on hallinnassa, kärsimys loittonee ja hekuma vääristää maailmankuvan.

Addiktio on valhe, jota salaisesti palvotaan. Alkoholistin varsinainen himon kohde ei ole humala, vaan alkoholi itse. Addikti ei siis sairautensa kypsässä vaiheessa himoitse sitä, mitä addiktio antaa, vaan hän himoitsee itse himoa. Kysykää pakonomaisilta paneskelijiolta.

Meillä on yhteiskunnallinen ongelma, joka on inhimillisesti merkittävämpi kuin tuloerot, työttömyys tai teollisuuden karkaaminen kaukomaihin. Se on alkoholi. Suomalaisten murheellisin terveyskriisi ei ole lihavuus, sydän- ja verisuonitaudit, uupumus tai masennus, vaan alkoholi.

On totta, että jyrkät tuloerot aiheuttavat epäsuorasti alkoholismia. Myös työttömyydellä ja paradoksaalisesti toimeentulo-ongelmilla on korrelaatiosuhde hallitsemattomaan alkoholin käyttöön. Mutta koska ihmisen alkoholismin hoito onnistuu sekä nopeammin että todennäköisemmin kuin työttömyyden tai tuloerojen lakkauttaminen, kaikenlaisen kiivailun sijaan paneudutaan paremmin juoppojen jeesaamiseen.

Addiktioista syntyvää pahoinvointia ei tulisi niin yksinuottisesti panna tämän ihan paskan kapitalistisikojen riistoyhteiskunnan piikkiin. Sellainen siirtää vastuun toipumisen mahdollisuudesta väärään osoitteeseen.

Vain ihminen voi haluta lopettaa juomisen. Päätöksessä syntyvän parannuksen hetken jälkeen yhteiskunnan tahtotila auttaa voi kantaa hedelmää.

Kun ihminen haluaa lopettaa juomisen, lähimmäiset ja yhteiskunta saattavat onnistua tukemisyrityksissään. Yhteiskunta ei voi estää ketään ryyppäämästä tai sairastumasta alkoholismiin. Tätä yritettiin tosissaan 1919-1932, mutta raitistamisen sijaan kieltolaki rikollisti kansan.

Kerran sairastuneen elämässä syvävaikutteisimmat siunaukset kumpuavat raitistumisesta.

Kun ymmärtää eri riippuvuus-demonien yleisyyden ja toimintatavan, alkaa tajuta niiden synnyttämän hädän sietämättömyyden. Ja kun samalla näkee, mikä on yhä mahdollista ja jopa todennäköistä raitistuvalle ihmiselle, siitä tulee elämän tärkein taistelu.

Kuten raitistuvat alkoholistit tietävät, vapautuminen alkoholista ei vielä tarkoita automaattista raittiuden lahjaa. Ensin lakataan ryyppäämästä, sitten aletaan hitaasti raitistua.

Tulokset tulevat työläästä toipumisesta. Addiktina tiedän tämän.

Jari Sarasvuo
27.1.2013