Jarin blogi

[johannakukka]

https://yle.fi/radio/ylepuhe/mielenterv ... in/8044789


Mielenterveys – entä jos se on ymmärretty väärin?

Elämään kuuluu kärsimys, mutta tarvitseeko sitä määräänsä enemmän tilata?

Mistä me kärsimme yleisimmin? Yhteiskunnallisen pahan – yksinäisyys, köyhyys, hyödyttömyys - lisäksi me tuhoudumme tomumajamme tasolla. Aineenvaihdunnan, verisuoniston, solujakautumisen ja mielenterveyden häiriöistä seuraa kestämättömiä kauhuja, kun ne kroonistuvat.

Tutuimpien toimintakykyä, terveyttä ja tulevaisuutta amputoivien sairauksien tärkein syytekijä on elintasomme mahdollistama pako helppouteen ja välittömään tarpeentyydytykseen. Kyllä, myös perimä ja ympäristön olosuhteet ovat tärkeitä syytekijöiltä, mutta eniten omaan terveyteen vaikuttavat omat valinnat.

Joskus on hyödyllistä pelkistää, lisätä kontrastia, jotta sekavasta kuvasta alkaisivat asia- ja syy-yhteydet erottua toisistaan. Kakkostyypin diabeteksen esiintyvyydellä ja elinkeinorakenteen muutoksella on toki korrelaatio, mutta ei sitä kausaliteetiksi kannata kuvitella. Ahkerat ja onnekkaat eivät pakota satojen kilometrien päässä olevia huono-osaisempia lähimmäisiään istumaan television ääressä tuntikaupalla, syömään itseään turraksi, tissuttelemaan ja kutsumaan tauteja käymään taloksi.

Kun tarpeeksi kriittisesti tutkii suomalaisten suurimpia murheita, niiden taustalta löytyy mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä. Seuraavassa esitän pohdinnan, joka ei ole mitenkään tarkoitettu loukkaukseksi mielisairaita tai intensiivistä mielenterveystukea tarvitsevia lähimmäisiäni kohtaan. Mielenterveyteen ja sen romahtamiseen kuin kulkutaudin jäljiltä liittyy paljon kriittisen keskustelun aiheita, mutta juuri nyt eivät ymmärrys ja voimat riitä sellaiseen. Ihmettelen jotain ihan muuta.

Minulla on ystävä, joka kuvittelee voivansa elää leveämmin kuin tulot sallivat. Hän ajaa liian hienolla autolla, asuu liian lähellä keskustaa liian hienossa vuokra-asunnossa, hän juo liian kalliita viinejä ja esiintyy kultahattuna kestitessään niin ikään velkavarakkaita ystäviään. Hän ei avaa laskujaan. Kun lähettäjä kuoressa ilmoittautuu perintäyhtiöksi, hän ottaa pikavipin ja pakenee pahaa maailmaa pariksi viikoksi taikkuihin. ”Mä kato lataan akut, ja kun mä palaan, mä käyn laskupinoon käsiksi kuin ahma raatoon.” Virkistävä kielikuva, mutta kun kaksi viikkoa marinoi itseään etanolilla 40 asteessa ja palaa marraskuun sateessa kotimaahan, sitä on turhan mureassa kunnossa käydäkseen edes töissä kunnolla. Hänellä onkin mielenterveyden vaje, eli hän on mielenvikainen. Mieli ei siis toimi siten, että aikuinen ihminen voisi elää mielekästä itsenäisen ihmisen elämää.

Toinen tuttava taas sotkee ihmissuhteensa sietämättömällä tavalla, joka aiheuttaa murhetta ja vakavaa pitkäkestoista haittaa kaikille, joiden elämä on jotenkin kytkeytynyt tämän sekopään edesottamuksiin. Kun katsoo tarkasti tuttavan touhuja, havaitsee, että kaverin tapulissa vilistää rottia, lepakoita ja tulikärpäsiä. Diagnoosi: mielenterveysvaje eli mielenvikainen. Asian kanssa enemmän painineiden, vastuullisten ammattilaisten kirjasta löytyy termejä ja kirjainyhdistelmiä, jolla tällaista käytöstä voi kuvata akateemisin määritelmin.

Kun käy niin, että oma mieli ryhtyy sisällissotaan asianosaisen elämää vastaan, siinähän on kysymys vikaantuneesta tai virheellisesti toimivasta mielestä. Esimerkkejä: Alakulo estää osallistumasta elämään. Vihanpito vieraannäköistä ihmisryhmää tekee joka kymmenennestä lähimmäisestä vihollisen, joka harhojen pakottamana tulisi tuhota. Työn ja arjen yksinkertaisetkin askareet käyvät ylivoimaiseksi, kun koetut odotukset ja koetut kyvyt ovat kestämättömässä ristiriidassa. Suhde syötävään tai juotavaan mielihyvään on näivettää elämää. Näissä ei ole välttämättä kysymys varsinaisista sairauksista, siis vielä, vaan heikoksi valahtaneesta mielenterveydestä.

Entä jos mielenterveyttä ei ajateltaisikaan sairauden kehyksestä, vaan kuntoisuuden kehyksestä käsin? Siis että ajateltaisiin mielenterveyden olevan vähän kuin hapenottokyky. Huono hapenottokyky kutistaa toimintasäteen kovin lyhyeksi, ja vähänkin pidempi vastamäki saa kääntymään tulosuuntaan. Hyvä hapenottokyky sen sijaan alistaa jyrkimmänkin ylämäen pikku tömpäreeksi, ja jäljellä olevan taipaleen mitta ei koskaan kelpaa murheen aiheeksi. Mitä jos mielenterveys ei olisikaan kiertoilmaus tuloillaan olevalle sairaudelle, vaan kuvaus eri tasoilla ilmentyvälle kyvylle vastata elämän heittämiin haasteisiin?

Tällaista kuntoisuutta ilmaisevaa mielenterveyttä voisi mitata henkilökohtaisen kokemuksen ja kyvykkyyden suhteena itse kunkin elämän vaatimuksiin. Kunnoksi käsitettyä mielenterveyttä voisi vahvistaa niin, että se kestäisi paremmin elämän väistämättömät tragediat ja tekisi vaikeuksien voittamisesta uskottavan lupauksen.

Mitä mielenterveyden osa-alueita voisi ajatella kuntona? Miten olisi todellisuudentaju, kyky vastustaa tunteilla ajattelua ja nähdä tilanteen faktat suhteellisuudentajuisesti? Tai kelpaisiko toimintakyvyn säilyttäminen, elämänilon suojeleminen perimästä johtuvasta masennusalttiudesta huolimatta? Tai lujuus kohtuuttomuuksien keskellä? Kyky sitoutua tylsien, mutta täysin välttämättömien asioiden sinnikkääseen toteutukseen?

Olen elänyt tietoisen ikäni erilaisten mielenterveysongelmien naapurustossa, välillä niiden varjossakin. Kiinnostukseni aiheeseen on vaihdellut selviytymisen, morbidin ja käytännön hyötynäkökulman välillä. Niin kuin maallikot yleensä, kuvittelen hetkittäin oppineeni jotain muillekin merkityksellistä mielenterveydestä ja sen vahvistamisesta. Mielenterveys on teema, joka voimistuu tässä ajassa ja joka koskettaa suoraan tai välillisesti enemmistöä , ellei peräti lähes kaikkia suomalaisia. Siksi on aika etsiä uusia tulokulmia inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti kriittisen kysymyksen käsittelyyn.

Suuri Viktor Frankl siteerasi toista suurta, Carl Jungia: ”Neuroosi on vain halpa korvike oikeutetulle kärsimykselle.”Lauseessa on suurta voimaa ja toivoa. Se edellyttää syvällistä ymmärtämistä siitä, mitä ovat neuroosit, miten ne elämää runtelevat ja miten ne syntyvät. Lause muuttuu loitsuksi, elämää muuttavaksi teonsanaksi, kun saa selville, millaista on Franklin ja Jungin tarkoittama oikeutettu kärsimys.

Yritän lausua loitsun ylihuomenna.

Jari Sarasvuo
28.04.2013